Ajankohtaista

Kadunkalustevalmistaja Falcolle ISO-sertifikaatit 9001 ja 14001

Falco on saanut onnistuneesti päätökseen ISO-sertifikaattien auditoinnit.
Marraskuun 9. päivä heille myönnettiin ISO 9001 ja 14001-sertifikaatit.

Laatu, palvelu, ympäristö ja kestävä kehitys ovat aina olleet tärkeitä asioita Falcolle.
Pyöräparkkien ja kadunkalusteiden valmistajana tuotteiden kestävyys on tärkeää.
ISO -sertifikaateissa nämä asiat on nyt määritelty ja todistettu.

ISO 9001 -sertifioinnissa Falcon laatu on nyt tutkittu ja vahvistettu. Falcon todettiin jopa ylittävän kyseiset vaatimukset. Hyvä esimerkki Falcon laadusta on, että muutoksia osastoilla ei tarvittu. Falcon toimistopäällikkö William Flim, joka oli tiiviisti mukana prosessissa, sanoo että “emme tehneet muutoksia työpisteissä eikä tarkastuksen aikana ollut edes huomautettavaa millään osastolla. Näiden prosessien vahvistamisella turvaamme, että sama kehitys jatkuu tulevaisuudessakin ja tarvittaessa parannamme edelleen. Sama koskee tavarantoimittajiammekin.”

ISO 14001-sertifiointi osoittaa, että Falco toimii ympäristöystävällisesti ja on integroinut sen osaksi liiketoimintaansa. Esimerkiksi Falcon kuorma-autonkuljettajilla on taloudellisen ajon koulutus, Falco kannustaa työntekijöitään pyöräilyyn Bicycle Plan-ohjelmalla ja uusin kuorma-auto on varustettu kaikkein ympäristöystävällisimmällä moottorilla.

Franz Friesacher, johtaja ja omistaja, on antanut selvän viestin:
“Haluamme näyttää, että tarpeeksi ei riitä, vaan me pyrimme arvosanaan 10 + ympäristöjärjestelmällämme”. Siksi Falco aikoo osallistua myös porrastettuun CO2 vähentämisohjelmaan.

__________________________________________________________________________________

TERVETULOA MYYNTINÄYTTELYYMME!

Myyntinäyttelyssämme on esillä uusia tuotteita kaudelle 2011.
Jos olet aikeissa toteuttaa työnaikaisia liikennejärjestelyjä, tule tutustumaan uutuuksiin!

Soita 010 2190 700

___________________________________________________________________________________
RASKASSUOJAN MITOITUS

Raskassuojan mitoista on tullut kyselyjä, joten ohessa Suomen Kuntatekniikan yhdistyksen antama selvennys.

Raskassuojan korkeus voi olla 600-1200 mm ja pituus esim. 2000-4000 mm.

Lataa ohje

___________________________________________________________________________________

VAROITUSVILKKUJEN JA TYÖKONEIDEN VILKKUJEN LUOKITUS

Varoitusvilkut ja työkonevilkut on uusissa EU-vaatimuksissa jaettu vaatimusluokkiin.Tämä on selkeyttänyt vilkkujen vaatimuksia. Nyt tiedetään, mitä vilkkua missäkin hommassa voi käyttää.

Kun vilkku täyttää Tiehallinnon valitseman EN-luokan ehdot, se on hyväksytty vilkku. Jos vilkku on jossain EU-maassa hyväksytty, se ei siis välttämättä ole Suomessa hyväksytty.

Valinnan ainoa vaikeus on toimintaympäristön eli käyttöalueen määritteleminen.
Toimintaympäristöt jaetaan luokkiin S1, S2 ja S3. –

Uuteen ohjeeseen kannattaa perehtyä.
Esim. jos keltaisen varoitusvilkun luokka on L6, sen käyttö on hyväksytty ympäristössä S1 ja luokan L8M vilkut on hyväksytty ympäristöissä S2 ja S3.
Käytännössä siis valtateillä ja moottoriteillä käytetään aina vilkkua, jossa valoteho on yli 500 cd = päivävilkkua.

Saadakseen luokituksen vilkun on läpäistävä monivaiheiset mittaukset ja testaukset. Vilkun myyjän on osoitettava vilkun luokka ja vaadittaessa annettava tästä todistus.

Muista ohje: ”…aina pimeän ja hämärän aikana sekä tarpeen vaatiessa muulloinkin sulkuaita ja -puomi on varustettava vilkulla.””

___________________________________________________________________________________

VILKKUJEN PARISTOT
013-640×480.JPG

Vilkkujen paristoissa on erittäin suuria eroja. Paristojen kapasiteetit vaihtelevat välillä 4-50 Ah.

Yleistäen voisi sanoa, että jos pariston etiketissä ei ole mainittu kapasiteettia tai viimeistä käyttöpäivää, kannattaa se jättää ostamatta. Vain muutamat tuotteet on tarkoitettu meidän olosuhteisiimme ja kestävät pakkasta. Paristot näyttävät kaikki samanlaisilta, koska ulkonäkö on standardisoitu.

Valikoimassamme on vilkkuihin tarkoitettuja paristoja:
Elpower IP-5-50 Ah ( Nissenin Konstant 45)
Elpower IP-51-25Ah (Konstant 25)
HP-800-7Ah.

Valikoiman paristot on tarkoitettu kaikkiin olosuhteisiin, paitsi HP-800, joka on tarkoitettu vain lämpimään kauteen.

Paristojen tuottajavastuu

Elpac Oy hoitaa vastuullisena paristojen toimittajana tuottajavastuuvelvoitteensa
lain edellyttämällä tavalla. Olemme tehneet Recser Oy:n kanssa tuottajavastuun siirtosopimuksen.

Kaikkien paristoja ja akkuja Suomen markkinoille tuovien yritysten on rekisteröidyttävä paristo- ja akkutuottajiksi. Yritysten on hoidettava laissa määritellyt velvollisuudet paristojen ja akkujen kierrätyksen suhteen.

Paristojen merkintä

Paristoissa ja akuissa on oltava niiden erilliskeräystä ja raskasmetallipitoisuutta osoittavat merkinnät 26.9.2008 alkaen.

Paristosta tai pakkauksesta tulee löytyä yliruksattu roskalaatikon kuva. Tämä kertoo, että paristo on erilliskerättävä eikä sitä saa laittaa sekajätteeseen.


paristokerays.jpg

Pb = sisältää lyijiä

Cd = sisältää kadmiumia

Hg = sisältää elohopeaa

www.recser.fi

___________________________________________________________________________________

KADUNKALUSTEET

30371-01-640×480.jpgNyt on aika ajatella ja suunnitella kadunkalustehankintoja. Uusi kadunkalustekuvastomme sisältää monia uutuuksia: penkkejä, pyörätelineitä, roska- ja tuhka-astioita sekä pollareita jne.

Kaikki tuotteemme on valmistettu Euroopassa laadukkaista ja kestävistä materiaaleista. Valittavanasi on monia vaihtoehtoja, jotka ovat tuoreita ja erilaisia.

Voit valita tyylikkäitä kokonaisuuksia materiaalin, muodon tai värin mukaan.
Kerromme mielellämme lisää eri mahdollisuuksista ja ratkaisuista.

Tehdään yhteistyössä parempi ympäristö.

Tilaa kuvasto tai pyydä käymään: timo.sinkkova@elpac.fi

37722-01-640×480.jpg penkki-37720-04-640×480.jpg 33634-04-4-640×480.jpg

_________________________________________________________________________________

EUROPYLVÄS / SULKUPYLVÄS

Otimme käyttöön nimityksen sulkupylväs Euro tai Europylväs yli 10 vuotta sitten ja sillä tarkoitetaan keskieurooppalaista eli kotelomallista sulkupylvästä, joka on jäykkärakenteinen ja siihen voi kiinnittää esim. vilkun, liikennemerkin tms. Nyt olemme nähneet nimitystä käytettävän myös ruotsalaismallisesta litteästä levymäisestä sulkupylväästä, johon ei voi kiinnittää vilkkua. Asiakkaittemme ja laitteiden käyttäjien on syytä olla tarkkoina, ettei näitä kahta mallia sekoiteta, sillä ne ovat kaksi täysin eri tuotetta. Europylväs on rakenteensa takia hinnaltaan kalliimpi kuin Sulkupylväs SE.

europylvas-nr2.jpg sulkupylvas-se.jpg
Europylväs Sulkupylväs SE

_________________________________________________________________________________

KEVYT SUOJA-AITA

kevytaita-hki-5-640×480.jpg

kevytaita-hki-1-640×480.jpg

Markkinoilla on erilaisia suoja-aitoja, jotka on tarkoitettu katutyömaille, talotyömaille, tapahtumien tai alueiden eristämiseen tai rajaamiseen. Elpacin kevyt suoja-aita on tarkoitettu katutyömaille. Kevyen suoja-aidan vakiokoko on korkeus 1,1m x leveys 2,0 m.

Aidassa on suuret heijastavat pinnat, se on erittäin tukeva, näkyvä ja täyttää Kaupunkiliiton ohjeet. Rakenteena on kotelorakenne ja pystyputket ovat terästä. Tapahtumien tai alueiden rajaamiseen voi käyttää heijastamattomia kevyempiä kevytaitoja.

_________________________________________________________________________________

ELPAC OY PANOSTAA KULUNVALVONTAAN

img_1036-640×480.JPGEduskuntatalon turvallisuuspollareiden lisäksi puomiprojekteja on tehty mm. seuraavissa kohteissa: Finnarin pääkonttori, Messilä Camping Lahti, Kauppakeskus Iso-Omena, Rosk´n Roll Lohja, Pouttu Oy Kannus, Elementto Oy Savonlinna, Suomen Urheiluopisto Vierumäki, Kotkan Satama ja Joutsenon kunta.

Tulemme panostamaan entistä enemmän kulunvalvontalaitteisiin. Haluamme vahvistaa asemamme kulunvalvontalaitetoimittajana laadukkailla tuotteilla ja hyvällä suunnittelu-, asennus- ja huoltopalvelulla. Tuomme markkinoille myös Beninca -puomilaitteita, jotka soveltuvat hyvin esim. kiinteistöjen pysäköintialueille.

´

img_1091-640×480.JPG img_1108-640×480.JPG img_1110-640×480.JPG
Finnairin pääkonttori Finnairin pääkonttori Kauppakeskus Iso Omena
img_0793-640×480.JPG img_0993-640×480.JPG img_1056-640×480.JPG
Rosk’n Roll Lohja Suomen Urheiluopisto Messilä Camping